perjantai 11. toukokuuta 2012

Flunssa lähtee neulomalla

Pahoittelen, ettei blogi ole pysynyt aivan ajan tasalla - kevätflunssa kaatoi jälleen vuoteeseen. Tällä viikolla  tänne saapui peräti kahdet keltaiset villasukat, vieläpä eri lähettäjiltä. Kiitos teille, lämmittää mieltä enemmän kuin kuuma mehu. :)

Päivittäin tulee yhteydenottoja, joissa kysytään, mihin sukkia voi lähettää. Laittakaa ihmeessä jatkossakin sähköpostia, niin annan osoitteen. Joku kysyi, voiko suuremman sukkaerän lähettää lähipostiin: kyllä voi, posti löytyy nimittäin viereisestä talosta. Yksi hyvä lukijalta tullut huomio on, että jotkut nuoret ovat hyvin pienijalkaisia, ja koon 36 sukat voivat olla liian suuria. Toki tätä pienempiäkin sukkia saa neuloa, kunhan eivät aivan lasten jalkoihin ole suunniteltuja.

Mitä kaikkea muuta te neulotte tai muuten käsillänne väkerrätte? Monien blogeista olenkin jo ihastellut todella kauniita käsitöitä. Itse ompelen aika vähän, mutta nyt on juhlamekko tulossa. Neulomispuolella teen mekkoon sopivaa pitsineuletakkia, ja virkkauksen ikuisuusprojektina on mummonneliöpeitto. Eniten aikaa ovat kuitenkin viimeaikoina vieneet vauvanneuleet, sillä lähipiiriin on huhuttu syntyvän pikkuinen loppuvuodesta.


2 kommenttia:

  1. Tulipas mieleeni... Jos sukkia tulee tooooooodella paljon, voisi ohjeistaa jotain tämän tyyppistä:
    - sukat kiinnitteään toisiinsa
    - kiinnityskohtaan voisi laittaa joululahjapakettikortin (valmiin tai omatekemän)
    - korttiin toiselle puolelle sukan koko (jos tiedossa, jos ei, jättää tyhjäksi, niin joku muu (??) voi merkitä koon lappuun ennen sukkien jakamista
    - kortiun toiselle puolelle teksti "Hyvää joulua" sekä kutojan etunimi.
    Tekisi lahjasta henkilökohtaisemman, siis minun mielestäni...

    Joku ehdotteli kampanjanappia, se on edelleen oikein hyvä idea. :o)
    En ole tosin itsekään ehtinyt sellaista sinulle yehdä, mutta ehkä joku? Tai mäkin voisin kokeilla, kun kiireet helpottavat viikon, parin päästä. :o)

    VastaaPoista
  2. Aika isoja taitavat nuorten jalat etupäässä olla. Muutamat pienet parit ymmärrän tarpeellisiksi kerätä, mutta ainakin meidän perheessä (kolme teiniä) kaikilla on ollut jalka aikuiskoossa 11-12 vuoden iässä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä psykiatrisella nuortenosastolla ikähaarukka oli 12-17 (muistaakseni).

    Karkeasti arvelen, että tutuillani olisi 36-47 numeron jalka aikuisena. Meidän Kuopuksella, 12-vuotiaalla tytölläkin on jo 41 numeron jalka.

    VastaaPoista